Törmäsin vastikään LinkedInissä kiinnostavaan julkaisuun ja siitä kummunneeseen keskusteluun. Julkaisun päivittänyt herra oli kuvaillut tilanteen, jossa edustajan X tärkeäksi uudeksi yhteyshenkilöksi suuren asiakkaan Y:n puolelta esiteltiin uusi työntekijä. Tämä nimenomainen uusi kontakti Y:n puolelta oli joskus hakenut töihin X:lle, mutta ei ollut koskaan saanut minkäänlaista vastausta X:ltä. Kiusallinen tilanne. Julkaisijan pointti olikin, että kannattaisi nähdä se parin sekunnin vaiva ja huolehtia viestinnästä. Kommenteissa joku päivitteli kovin sanoin päivityksen julkaisijan ”tuomiopäivän logiikkaa”: todellako kannattaisi nähdä vaivaa ja varautua epätodennäköisistä todennäköisyyksistä epätodennäköisimpään.
Tämä suhtautuminen kihisytti minua. Ei ainoastaan sen takia, kuinka raadolliselta kommentti tuntui lukea vaan myös sen harmituksen takia, että tähän on tultu. Kiireen ja viestitulvan piikkiin laitetaan nykyään hyvät käytöstavat. Perustavanlaatuinen viestintä ontuu, kun käsittämättömästä syystä oikeutetaan se, että enää ei edes tarvitse vastata. Ymmärrän ettemme ole superihmisiä ja joskus voi käydä unohdus, mutta noin lähtökohtaisesti olisi todella tärkeää, että edes yrittää viestiä. Eihän asiakaspalvelukaan jätä vastaamatta viesteihin. Miksi yrityksen muu työntekijä jättäisi?
Omakohtaisten kokemuksieni mukaan tämä yritys viestiä on kuitenkin huolestuttavan vähäistä. Viestintää pääaineena opiskelleena maisterina bisnesmaailmassa yrittäjänä toimiminen tuntuu ajoittain kylmältä kyydiltä. Samaan kylmään kyytiin tottunut yrittäjäkumppanini kysyy minulta, miksi edes välitän: totu siihen, tämä on maailma, älä tuhlaa energiaasi siihen. Mutta kuinka viestinnän ihminen voisi olla välittämättä? Jos haluan parantaa maailmaa näissä asioissa, kuinka voisin millään ilveellä olla välittämättä. Olen ehkä naiivi kun haluaisin, että yritykset kohtelisivat erilaisia sidosryhmiään paremmin. Ehkä olen ideologi kun haluaisin, että yritykset pitäisivät yllä parempaa mielikuvaa brändistään. Mutten millään kyllä käsitä, miten toiminta voi olla niin välinpitämätön villi viidakko, että peruskäytöstapoja ei enää löydy. Näin myös tuntemasi ihmisten kohdalla tai ihan viestinnän ammattilaisten kohdalla – suutarin lapsella ei ole kenkiä. Se todella vaatii pari sekuntia, että näppäilee ja lähettää ”sori, nyt ei tärpännyt” tai mitä tahansa.
Olen lähtöisin yrittäjäperheestä ja meidän suvun firmassa olen oppinut, että asiakas on aina oikeassa. Ihmisten huomiointi, vastavuoroisuus ja savolaisittain leppoisa keskustelu ovat se kullanarvoinen juttu, miten asiat hoidetaan ja rullaavat. Siinä varmaankin 50 vuoden historian resepti. Viestinnän kylmyys tuntuu tällaisista juurista ponnistaneesta vaikealta sulattaa. Olematon viestintä, viestimättömyys, vastausprosentti nolla… antaa hyvin huonon kuvan niin yrityksestä kuin yksittäisestä henkilöstä. Myös pelaamisen määrä, jos on vain oma hyöty tähtäimessä, on vierasta minulle.
Hyviä esimerkkejä yritysviestinnässä, niitä jotka vastaavat, on tullut ainakin itselleni vähemmän vastaan. Myös epämääräistä, epäreilua viestintää on riittänyt. Toistuvien harmillisten tilanteiden jälkeen huomasin, että minulla tuli jossain vaiheessa vastaan tilanne jolloin minua ahdisti bisnesviestintä/ihmiskohtaamiset. Johtuiko se siitä, että olin sattunut saamaan enemmän huonoja kuin hyviä viestintäkokemuksia? Epävarmuus alkoi koetella ja pelko hiipiä: jos minua aina arvostetaan yhtä vähän, ettei reilua viestintää ole, niin miten ikinä tulen pärjäämään.
Kuitenkin aina silloin kun hyvää viestintää kohtaa, se valaisee koko päivän! Kun saa vastineen tai viestintä yleisesti ottaen toimii, siitä tulee niin hyvä mieli. Sujuva viestintä on suorastaan huojentavaa. Sen myötä syntyy arvokas suhtautuminen toista tahoa kohtaan – ja tällöin myös sitoudutaan. Nykypäivänä ei ole siis edes vaikea yllättää positiivisesti! Arvostan tätä viitseliäisyyttä.
Viestintäongelmien myötä olen myös oppinut arvostamaan itseäni ja työhyvinvointiani sen verran, että enää en kuitenkaan anele hyvää kohtelua ja odota automaattisesti hyvää viestintää. Pikemminkin hakeudun niiden seuraan, joiden kanssa toimivan tuntuinen viestintäsuhde ja yhteys rullaa heti alusta. Mikä tärkeintä, arvostus on läsnä.
Uskon, että avoimet, luotettavat kumppanuudet ovat toimivan bisneksen sydän ja menestyksen ydin. Arvostetaan siis muita ja myös itseämme. Kierrätetään hyvää miettien sitä perustavanlaatuista seikkaa, minkä kuvan itsestään haluaa antaa. Toivotaan, että se heijastelee maailmassa moninkertaisena.
Yhdenvertaisuus ja toisten kunnioittaminen on ehdotonta. Toisia on helppo myös huomioida ja yllättää positiivisesti – nykymaailmassa on helppo erottua! Sanoisin, että tämä on suorastaan kilpailuetu. Ajattelemattomuuden sijaan, näitä asioita kannattaa ajatella.
Ehdotan myös, että viestintään voi ottaa vähän huumoriakin mukaan – jopa asialinjaiseen bisnekseen. Wikipedian sanoin: huumori on vuorovaikutuksen ja viestinnän muoto, jonka tarkoitus on tehdä ihmisiä iloisiksi, naurattaa ja purkaa jännitystä. Mikä siis voisi piristää ja auttaa jaksamaan paremmin tässä maailman arjessa!
Tämä oli minun subjektiivinen yrittäjän näkemys. Millainen on sinun kokemuksesi työelämän viestinnästä? Entä, kuinka edistät omalta osaltasi parempaa viestintää ja toisten ihmisten kunnioittamista? Keskustelu on aina hyväksi ja muuttaa maailmaa. Monesti viestinnän ongelmat ovat niitä suurimpia ongelmia, viestintä on kuitenkin kaiken pohjana. Maailmaa pyörittää viestintä – ja sen pitäisi olla hyvää ja toimivaa. Viestintää eivät korvaa koskaan edes robotit.
